Miten onkaan kevyt kulkea kotipolkua rantaan.
Katsella aallon heijastavan, kuin veitsen terästä,
Taivaankannen suojelijamme kosketuksen,
venevajan seinään.
Kuin syvän rauhan eleenä,
kuikka sukeltaa.
Lumpeiden kukat liikkumattomina
rantavedessä.
Ketunleipä musertuu sormissani,
sen pyyhin sammalen reunaan.
Kesämansikat vatsassani
palaan neulaspolkua takaisin.
Iltapäivän raukea lämpö selässäni,
suru riitana lähelläni,
laskemaan Sinut rauhaan.
Pois silmukasta johon itsesi ripustit.
Runot sadut vitsit ja laulujen sanat: AarreRunot.fi
|
Kirjoituksen herättämiä kommentteja, ajatuksia, rakentavaa palautetta, kehuja ...
0 kommenttia (kommentoi)