Palaan muistossain menneeseen aikaan
silloin lähdin mä luotasi pois,
kuinka paljon miettiä saikaan
eikö takaisin päästä jo vois.
Vielä silloin kun Jeesuksen luulin
minut raukan vain torjuvan,
Hänen äänensä sisälläin kuulin
uskonut enää en horjuvan.
Hän ei tekoja vaatinut lainkaan
armon suuren tarjosi vain,
miten myöhään sen huomata sainkaan
kun taas pullosta lohtua hain.
Armo Jumalan on meitä varten
täytyy jokaisen se oivaltaa,
taruja teot on onnetarten
niiden varaan ei voi rakentaa.
Jeesukselle kun pelkästään riittää
ristin juurelle jos polvistuu,
Häntä tahdonkin kaikesta kiittää
mua auttanut ei kukaan muu.
Näin voi jokainen luopio tulla
Hänen luoksensa synteineen,
oli taakka niin raskas myös mulla,
olen matkalla taivaaseen.
Runot sadut vitsit ja laulujen sanat: AarreRunot.fi
|
Kirjoituksen herättämiä kommentteja, ajatuksia, rakentavaa palautetta, kehuja ...
0 kommenttia (kommentoi)